Pahoittelut, tuloksia ei löytynyt.

  • FUSO- JA CANTER-TUOTEMERKIT.
    VALMIINA MENESTYSTARINOIHIN.

    Merkin synty ja Canterin kehitys

logo

NIMI, JOLLA ON PAINOARVOA. FUSO.

FUSO.
OSA DAIMLER TRUCK AG:TÄ.

FUSO-merkki on keskeinen osa Daimler Truck AG:tä. Yhdeksän vuosikymmenen kansainvälinen kokemus kuorma-autojen ja linja-autojen valmistuksesta on tehnyt FUSOsta tunnetun laajalti Japanin ulkopuolella. Hyötyajoneuvot, joiden jäähdyttimen säleikköä koristaa kolme timanttia, muodostavat yli kolmanneksen Daimler Truck AG:n kokonaismyynnistä.

FUSO.
IDEA SAA ALKUNSA.

Vuonna 1932 Mitsubishi Heavy Industries antoi ensimmäisen kerran nimen ”Fuso” yhdelle raskaista hyötyajoneuvoistaan. Se oli linja-auto, jonka mallitunniste oli B46. Nimi liittyy kunniaan ja perineisiin, ja sen nähdään juontuvan vanhasta kiinalaisesta sanasta ”Fusang”. Sanan kerrotaan kuvaavan iankaikkisen elämän pyhää puuta, joka kasvaa saarella, jossa aurinko nousee idästä. Fusang esiintyy myös vanhoissa japanilaisissa kirjoituksissa, joissa se on kirjoitettu vielä kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä. Sitä käytettiin Japanin vanhana nimenä, joka lausuttiin japaniksi ”Fuso”. FUSO-tuotemerkki oli saanut alkunsa.

B46 oli seitsemän metriä pitkä, ja siihen mahtui 38 matkustajaa. Sen 6-sylinterisen, 7 litran iskutilavuudella varustetun bensiinimoottorin teho oli vaikuttavat 100 hevosvoimaa. Toukokuussa vuonna 1932 Japanin Kobessa sijaitseva Mitsubishi Heavy Industries pyysi työntekijöitään ehdottamaan B46-mallille soinnukasta nimeä, sillä sitä oltiin luovuttamassa ensimmäiselle asiakkaalle, Japanin rautatieministeriölle. Nimeksi valittiin ”Fuso”.

Fuso-nimen ehdottaja sai työntekijöille järjestetystä kilpailusta palkinnoksi kolme jeniä, mikä vastasi arvoltaan lähes 20 kiloa riisiä. Ehdotus ei tuonut onnea pelkästään hänelle: Seuraavina vuosikymmeninä Mitsubishi Fuso oli jatkuvasti ajan hermolla ja toi markkinoille uusia eri kokoluokkien linja-auto- ja kuorma-automalleja. Tämä ajoittui sopivasti talouden nousukauden ja matkailualan kasvun mukanaan tuomien kuljetustarpeiden lisääntymisen yhteyteen. Ajoneuvot olivat erittäin suosittuja Japanissa, ja vientimarkkinat avattiin menestyksekkäästi ensin Etelä-Amerikassa ja tämän jälkeen muualla maailmassa. Tämä teki yrityksestä pysyvän osan kansainvälistä autonvalmistusteollisuutta.

FUSO.
UUSI AIKAKAUSI.

Vuonna 2000 silloinen Daimler-Chrysler AG osti 34 % japanilaisen autonvalmistajan Mitsubishi Motors Corporationin (MMC) osakkeista, mikä loi pohjan vahvalle yhteistyölle Aasiassa. Mitsubishi FUSO oli tällöin tärkeässä asemassa saksalaisen autokonsernin globaalissa kasvustrategiassa, sillä yrityksen asema Aasian hyötyajoneuvomarkkinoilla oli huomattava ja sen kuorma-autojen ja linja-autojen tuotevalikoima oli laaja.

Kuorma-auto- ja linja-autoliiketoiminta eriytettiin MMC:stä, ja Daimler-Chrysler oli jo vuodesta 2004 lähtien 65 prosentin osuudellaan enemmistöomistajana uudessa Mitsubishi FUSO Truck & Bus Company (MFTBC) -yhtiössä. Nykyisin Daimler Truck AG omistaa yhtiöstä lähes 90 %. FUSOn pääkonttori Kawasakissa Japanissa ei ole pelkästään konsernin kansainvälinen osaamiskeskus, jossa kehitetään kevyitä hyötyajoneuvoja, vaan myös maailmanlaajuinen uusien voimansiirtotekniikoiden kehityskeskus.

LIIKUTTAVIA HETKIÄ.
CANTERIN MERKKIPAALUT.

ESITTELYVUOROSSA NEXT GENERATION eCANTER

FUSO esitteli IAA Transportation -messuilla Hannoverissa Next Generation eCanterin ensimmäistä kertaa Euroopassa. Saatavilla on 42 versiota, jotka koostuvat 4 painoluokasta, 6 akselivälistä, 2 ohjaamotyypistä ja 3 akkuvaihtoehdosta. Miltei 200 kilometrin toimintamatka, vaihto- ja tasavirtalataustekniikka, valinnaiset mekaaniset napamoottorit sekä kuormalava- ja kippilavatehdaspäällirakenteet tekevät eCanterista todella monikäyttöisen ja aidosti sähköisen vaihtoehdon lähes kaikkiin asiakkaiden tarpeisiin.

2022

YLI 5 MILJOONAA TÄYSSÄHKÖISTÄ KILOMETRIÄ

FUSO eCanter, ensimmäinen sarjavalmisteinen maailmanlaajuisessa käytössä oleva sähkökuorma-auto, on osoittanut luotettavuutensa. Näillä autoilla on ajettu jo yli neljä miljoonaa kilometriä, eli yli 100 kertaa maapallon ympäri. FUSO juhlistaa tätä menestystä ja panostaa edelleen vaihtoehtoiseen käyttövoimaan: täyssähköisen kevytkuorma-auton uusi sukupolvi tulee markkinoille vuoden 2023 aikana.

2022

ESITTELYSSÄ UUSI CANTER

Vakuuttavat turvaominaisuudet, entistä parempi mukavuus ja houkutteleva, moderni muotoilu – uuden sukupolven Canter on tilattavissa tämän vuoden elokuusta lähtien Mercedes-Benzin eurooppalaisilta jälleenmyyjiltä. Tämän valmistussarjan malleihin on saatavana muun muassa Sideguard Assist -katveavustin. Lisäksi kaikki moottorit täyttävät nyt EURO VI -päästöstandardin (vaiheen E) vaatimukset.

2021

SUURIN SÄHKÖISEN KALUSTON SOPIMUS DAIMLER TRUCKSILLE

FUSO sai suurimman sähköisen kuorma-autokaluston sopimuksen Daimler Trucksin historiassa. eCanter vakuutti DB Schenkerin käytännön kokeiluissa. Kansainvälinen logistiikkayhtiö tilasi 36 uutta ajoneuvoa. Tämä toimi vahvana osoituksena päästöttömien viimeisen kilometrin toimitusten kestävyysstrategiasta ja yritysten uraauurtavasta yhteistyöstä.

2020

FUSO eCANTER KÄYTÄNNÖN TYÖSSÄ

Berliinissä ensimmäisenä Euroopassa esitelty, pienenä sarjana valmistettu eCanter otettiin käyttöön myös muun muassa Alankomaissa, Isossa-Britanniassa ja Portugalissa. Yhteensä 46 ajoneuvoa oli säännöllisessä käytössä asiakkailla erilaisissa kuljetustehtävissä. Käytännön työstä kerättyjä kokemuksia ja havaintoja hyödynnetään sähköisen kevytkuorma-auton jatkokehityksessä.

2018

ENSIMMÄINEN SARJAVALMISTEINEN SÄHKÖKUORMA-AUTO

FUSO eCanter on ensimmäinen sarjavalmisteinen täyssähköinen kuorma-auto. Kokoonpanolinjan käynnistämistä juhlittiin heinäkuussa Tramagalin-tehtaalla Portugalissa. Neljä suurta kansainvälistä logistiikkayhtiötä, DHL, DB Schenker, Rhenus ja Dachser, ottivat joulukuussa Berliinissä vastaan ensimmäiset 14 ajoneuvoa.

2017

CANTERIIN TEHDASPÄÄLLIRAKENTEET

FUSO toi kompakteihin kevytkuorma-autoihin saataville kuorma- ja kippilavarakenteet eri versioina suoraan tehtaalta. FUSOn kehittämä ja testaama ajoneuvojen kokonaiskonsepti edustaa parasta mahdollista laatua.

2016

CANTER E-CELL NÄYTTI TIETÄ eCANTERILLE

Portugalilaisten asiakkaiden onnistuneiden koeajojen jälkeen E-CELL-mallia alettiin toimittaa myös Saksaan. Stuttgartin kaupunki otti käyttöön kunnan tehtäviin 12 paikallisesti päästötöntä 6 tonnin kuorma-autoa. Lisäksi pakettitoimittaja Hermes otti käyttöön yhden ajoneuvon. E-CELL-mallilla, joka oli ensimmäinen täyssähköinen kevytkuorma-auto, ajettiin yli 150 000 testikilometriä. Samana vuonna Hannoverin IAA-messuilla esiteltiin nykyisen eCanterin ensimmäinen prototyyppi.

2016

CANTER E-CELL -PILOTTIHANKE KÄYNNISTYI

Pienenä sarjana valmistettu E-CELL-malli otettiin kalustotesteihin Portugalissa. Kahdeksan asiakasta keräsi vuoden ajan kokemuksia täysin akkukäyttöisen umpikorillisen tai kuormalavallisen 6 tonnin kuorma-auton käytöstä. Tarkoituksena oli saada tietoa sähköisen kevytkuorma-auton toimintamatkoista ja käytännön toimivuudesta.

2014

CANTER 4X4 JA CANTER EcoHybrid EUROOPASSA

Euroopan markkinoiden tuotevalikoimaan lisättiin 4×4-nelivetomalli ja TF-malliin perustuva EcoHybrid-versio. Kasvavan mallivalikoiman myötä kompaktit kevytkuorma-autot vastasivat yhä useampien asiakkaiden vaatimuksiin.

2012

DUONIC® UUTUUTENA KEVYTKUORMA-AUTOIHIN

TF-mallin myötä markkinoille tuotiin kuorma-autojen seuraava sukupolvi. Teknologia ja ulkonäkö oli uudistettu kokonaan. Uutta oli muun muassa erittäin helposti varusteltava runko, josta Canter on tunnettu nykyisinkin. Lisäksi varusteeksi tuli FUSOn itse kehittämä DUONIC®-vaihteisto. Se oli maailmanlaajuisesti ensimmäinen kevytkuorma-autojen kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

2011

FUSO ESITTELI CANTER E-CELLIN

FUSO esitteli IAA-hyötyajoneuvomessuilla Hannoverissa konseptiautona ensimmäisen täysin akkukäyttöisen Canterin. Canter E-CELL herätti ansaittua huomiota, sillä se oli teknisesti täysin toimiva ja ajovalmis.

2010

BlueTEC® ENSIMMÄISTÄ KERTAA UUDESSA MOOTTORISUKUPOLVESSA

TD-mallin moottoria päivitettiin uuden EEV-standardin mukaiseksi, ja kaikki mallit täyttivät EURO-V-standardin vaatimukset. 175 hv:n versiota täydennettiin Daimlerin kehittämällä BlueTec®-teknologialla.

2009

TÄYSIN UUSI VALMISTUSSARJA EUROOPPAAN

TD-mallin myötä kevytkuorma-autot lunastivat lopullisesti paikkansa Euroopan markkinoilla. Malli oli suunniteltu kokonaan uudelleen, ja sen luotettavuutta, toiminnallisuutta, taloudellisuutta, monipuolisuutta sekä erityisesti turvallisuutta ja mukavuutta oli parannettu huomattavasti. Ohjaamo oli tilavuudeltaan yhtä suuri kuin senhetkisen Sprinterin. Tuulilasin yläpuolelle oli lisätty uusi säilytyslokero, ja vaihteenvaihtovipu oli siirretty ensimmäistä kertaa kojelautaan. Vapaa läpikulku oli uutta tässä luokassa.

2005

FUSO MERCEDES-BENZILLÄ

Daimler-Chryslerin osakekauppojen jälkeen FUSO sai ensimmäistä kertaa saksalaisen myyntiorganisaation, jonka sijaintipaikka oli Stuttgart. Canter TB:n FE7- ja FE8-mallit olivat merkin ensimmäiset kevytkuorma-autot, joita asiakkaat saattoivat hankkia valikoiduilta Mercedes-Benz-jälleenmyyjiltä.

2002

UUSI ULKONÄKÖ JA EURO III -MOOTTORIT

FE7-sarja oli seurausta mallin päivityksestä. Merkittävät muutokset muotoilussa, kuten jäähdyttimen säleikössä ja ajovaloissa, antoivat mallille uuden ilmeen. Lisäksi käyttöön otettiin uusi moottorisukupolvi, joka täytti eurooppalaisen EURO III -päästöstandardin vaatimukset. Myös ABS-jarrut tulivat vakiovarusteeksi useimpiin malleihin.

2001

FUSO ESITTELI ENSIMMÄISEN CANTER ECOHYBRIDIN

Ensimmäisen EcoHybrid-konseptiauton esittely jo näin varhaisena ajankohtana merkitsi alkua poikkeukselliselle ja uraauurtavalle tutkimus- ja kehitystyölle vaihtoehtoisten käyttövoimajärjestelmien alalla.

1995

KOLME VUOSIKYMMENTÄ CANTERIA

Kevytkuorma-auton kuudennen sukupolven esittely ajoittui juuri sopivasti 30. juhlavuoden yhteyteen. Uusien FE5-mallien ohjaamot oli muotoiltu aerodynaamisesti käyttäen soljuvia linjoja. Tehokkaiden moottorien, kuten uuden 140 hv:n suoraruiskutteisen imumoottorin, myötä Canterin moottorivalikoima oli luokassaan iskutilavuudeltaan suurin.

1993

TUOTEMERKIKSI KOLME TIMANTTIA

Mitsubishi FUSO esitteli FE3- ja FE4-mallit motolla ”Today’s new Canter, loaded for the future”. Uusi sukupolvi oli uudistettu muotoilultaan kokonaan. Keulaa koristivat ensimmäistä kertaa Mitsubishin kolme punaista timanttia.

1985

ENSIMMÄINEN EUROOPASSA VALMISTETTU CANTER

Euroopan markkinoille suunnattujen FUSO Cantereiden valmistus aloitettiin Portugalissa. 1. helmikuuta Tramagalin tehtaan kokoonpanolinjalla valmistui ensimmäinen FE1.

1980

CANTER JATKAA MENESTYKSEN TIELLÄ

1970-luvun loppupuolella Japanin markkinaosuus kasvoi yli 20 prosenttiin. Tämä menestys perustui FE1- ja FE2-mallisarjojen tuloon markkinoille lokakuussa 1978. Saataville tuli kapeiden ajoneuvojen lisäksi leveämpi malli, jonka hyötykuorma oli kaksi tai kolme tonnia. Varustevalikoimaa täydennettiin hieman myöhemmin mukavuutta lisäävällä ohjaustehostimella.

1978

CANTERIN MALLIVALIKOIMA KASVOI

T200-sarjan tärkeimpiin osiin tehtiin perusteellisia muutoksia. Silminnähtävä muutos oli ohjaamon uudistettu etuosa. Kompakti kevytkuorma-auto teki jo tällöin vaikutuksen eri versioillaan. T200-malli oli saatavana eri akseliväleillä ja eri kuormalavan korkeuksilla. Myös versio kolmen tonnin hyötykuormalla tuli saataville.

1973

CANTER SAA LISÄÄ TEHOA

Markkinoille tuotiin täysin uusi T90-mallisarja. Pelkästään ulkonäkö ei ollut muuttunut, vaan muutoksia oli tapahtunut myös ohjaamon alapuolella: kaikki mallit oli varustettu nyt dynaamisilla ja tehokkailla moottoreilla (75 hv:n dieselmoottori tai 90 tai 95 hv:n bensiinimoottori). Näin Canter saavutti luokkansa parhaat kiihtyvyys- ja nopeusarvot. Ostajat ilmeisesti osasivat arvostaa tätä, sillä markkinaosuus kaksinkertaistui Japanissa seuraavan vuoden aikana.

1968

MITSUBISHI ESITTELI ENSIMMÄISEN KEVYTKUORMA-AUTON

T720-malli oli Mitsubishi Nippon Heavy Industries Ltd:n ensimmäinen kevytkuorma-auto. Kompakti, etuvetoinen kahden tonnin kuorma-auto oli FUSO Canterin alkuversio. Saatavilla oli useita korivaihtoehtoja sekä 90 hv:n bensiinimoottori ja 68 hv:n dieselmoottori. Sen nimi, Canter, tarkoitti kevyttä laukkaa. Tällä haluttiin verrata ajoneuvon ketteryyttä ja kestävyyttä hevoseen.

1963